Talven pimeät illat... aikaa, jolloin voi pysähtyä miettimään tehtyjä ja tekemättömiä asioita, tai ei miettiä ollenkaan. Kun voisi vaan katsoa maailmaa ja sen piilevää kauneutta, kauneutta joka tunkee sen betonihelvetin läpi, missä me elämme. Kauneutta, joka on ollut täällä aikojen alusta asti, ja joka muovaa itseään vuosien myötä yhä enemmän ja enemmän kohti ikuisuutta. Voiko ikuisuuteen nähdä?
Miten vaikea sitä onkaan ajatella... Ikuisuus. Ehkä se on jokin abstrakti luonnollisen vastakohtaa havitteleva kokonaisuus, jossa ihminen löytää tarkoituksen. Ehkä mikään ei ole turhaa? Ehkä kaikella kuuluukin olla tasapainonsa, kuten taolaisuuden harjoittajat ajattelevat? Että onnen tosiaan voi saavuttaa sillä, että hyvää ja pahaa on yhtä paljon.
Mikä sitten loppujen lopuksi on hyvää ja mikä pahaa? Nyt en puhu moraalista vaan arvoista. Entä onko jokaisella valoisalla asialla pimeäkin puoli, ja pimeällä valoisa?
Niin paljon suuria kysymyksiä, mutta vastauksena näen vain tyhjyyden. Osaanko etsiä vastausta tyhjyydestä?
Tiedän vain yhden asian... Onnellisuuden löytää lähempää, kuin osaat kuvitellakaan. Sisältäsi. Sinun pitää vain osata hahmottaa se ja löytää siihen liittyvät tekijät, rakastaa niitä ja pitää niistä kiinni.
Muistakaa, että mitä enemmän koette pahaa, sitä enemmän osaatte arvostaa hyvää. Kokemukset rikastavat ja vahvistavat, elämä opettaa ja kuolema korjaa ja parantaa.
Let me put my spell on you~
Lunar Hex
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti